maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kiinnitykset, check

Moi

Tänään sain kiinnitettyä LVI firman tekemään putkityöt keittiöön. Ei sinne suunnattomia virityksiä tule mutta parempi että ne vähäisetkin tehdään ammattitaidolla. tulee jälkeenpäin vähemmän sanomista.

Urakoitsijan kiinnitin jo aiemmin. Annoimme ammatilaisille hommaksi seinien tasoitukset (sekä purut) sekä pohjamaalauksen, katon maalauksen, lattiaasennukset listoituksineen sekä keittiön kasauksen + sähkötyöt. Loput hommista vetästään talkootyönä. Onneksi mulla on reipas veli, jonka saa kavereineen melko vaivattomasti apuriksi. Näppärä kaveri.

Mitä muuta uutta remontin tiimoila kuuluu?

* Ruokapöytä ostettu
- Erica teki taas taikojansa ja onnistui löytämään meille tosi kivan ruokailuryhmän. On etevä vaimo :)

* Lattialaatat on tilattu 17 ltk

* Makuuhuoneiden vaatekaappien rungot ostettu. IKEA reissu onnistui nappiin. Lavallinen PAX sarjan vaatekapin runkoja oli saanut pakkausvauriota kuljetuksen aikana. Osa paketeista oli sisältöineen tuusana mutta osassa oli pakettikin edelleen ehjä. Hinta oli houkutteleva (10€ / kpl) joten ladattiin sen enempää asiaa pähkäilemättä viisi metrin leveää kaapistoa kyytiin. Oli tosi mukava yllätys. Aina kannattaa pyörähtää löytönurkan kautta =)

Päivitellään myöhemmin alkutilakuvia kun pääsen illalla tapetteja repimään ja hyvä kuvat napsimaan.

Remonttiterveisin
Antti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti